maanantaina, marraskuuta 21, 2016

Ei enää glyfosaattia puistoihin!

Tänään käsiteltiin Espoon valtuustossa aloitettani glyfosaatin käytön lopettamisesta. Joitakin vuosia sitten kaiken kasvillisuuden ruskeaksi tappavaa torjunta-aine Round-upia ruiskutettiin Espoon puistoissa, jopa leikkipuistoissa puiden ympärille. Kaupungin ja ostopalveluyritysten toimesta ainetta käytettiin melko surutta niin, että puiden ympärillä oli rinkula kuollutta ruskeaa nurmea. Tästä annettuun palautteeseen Tekniselle keskukselle toimialalta vastattiin, että kaupunki olisi valmis luopumaan glyfosaatista ja kieltämään sen käytön ostopalveluyrityksiltäkin, joilta tilataan kaupungin viherpalveluja.

Euroopan parlamentissa on virinnyt prosessi asettaa kieltoja glyfosaatille, erityisesti kieltää sen käyttö puistoissa, leikkipaikoilla sekä kieltää se kaikessa harrastelijakäytössä. On olemassa viitteitä aineen kertymisestä elimistöön ja viitteitä sen karsinogeenisista eli syöpää aiheuttavista ominaisuuksista. Luonnonvarakeskuksen tutkijat ovat todenneet, että glyfosaatin ja sen hajoamistuotteiden käyttäytymistä kylmässä ilmanalassa ei tunneta. Siksi torjunta-aineeseen olisi suhtauduttava erittäin kriittisesti. Varsinkin kun WHO:n alainen syöpätutkimuselin IARC arvioi glyfosaatin ominaisuuksia (aineen vaarallisuutta, hazard based assessment). Se on luokitellut glyfosaatin todennäköisesti syöpävaaralliseksi. Euroopan parlamentti on ottanut kriittisen kannan glyfosaatin käytölle, mutta toistaiseksi komissio ei ole esittänyt aineen käytön kieltämistä.

Aineen käytöstä on syytä luopua kokonaan, vaikka sen sanotaan olevan tarpeellinen viljelyssä, jossa käytetään suorakylvöä. Kuitenkin muut menetelmät, jopa täysin luonnonmukainen luomu-tuotanto, ovat mahdollisia ja kannatettavia. Maailman kemikalisoituminen on erittäin suuri uhka ihmisten terveydelle, lisääntymisterveydelle ja ympäristölle. Rikkakasvien torjunta on mahdollista ilman glyfosaattia, esimerkiksi mekaanisesti. Eikä puiden ympärillä oleva, glyfosaatista (Round-up) johtuva ruskea kuollut alue edes näytä hyvältä. Kasvavat ruohontupsut eivät ole häiriöksi. Espoon kaupungilla ei pitäisi olla mitään tarvetta käyttää glyfosaattia, vaan käyttää vaihtoehtoisia menetelmiä viherpalveluissa. Valitettavasti aineen käytöstä ei viimeisten tietojen mukaan olut kaupungilla kuitenkaan täysin luovuttu. Siksi tein aloitteen yhdessä 24 muun valtuutetun kanssa. Aloitevastauksesta selvisi, että glyfosaattia käytetään vielä satoja litroja Espoossa, vaikeasti saavutettavilla pientareilla, jättiputken torjuntaan ja jopa puistoissa tarpeen mukaan!

Ennen kuin aloite saapui valtuuston käsittelyyn, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) päätti kieltää Roundupin, Rodeon ja muutaman muun glyfosaattia sisältävän torjunta-aineen. Roundupin myynti ja jakelu on kielletty huhtikuusta 2017 lähtien ja käyttö kielletty huhtikuusta 2018 lähtien. Kiellettävät valmisteet sisältävät POEA-apuainetta, jonka epäillään olevan glyfosaattia haitallisempi aine. Päätös ei valitettavasti koske kaikkien glyfosaattivalmisteiden poistumista markkinoilta. Kiellon jälkeen Tukesin ylläpitämään kasvinsuojeluainerekisteriin jää vielä 40 glyfosaattia sisältävää valmistetta. Niiden kohtalo riippuu Euroopan kemikaaliviraston paraikaa valmistelemasta glyfosaatin luokituspäätöksestä ja EU:n komission hyväksynnästä. Olisi todella kyseenalaista korvata kielletyt myrkyt puistopalveluissa toisilla glyfosaattiyhdisteillä! Esimerkiksi puunkuorihaketta voidaan levittää puistoissa sinne, minne ei toivota rikkaruohoja. Myös kuumaa vesihöyryä ja maissisokerivaahtoa on kokeiltu Espoossa onnistuneesti.

Syyskuussa sain huolestunutta viestiä Kirkkojärven koulun vanhemmilta ja opettajilta. Koulun pihalla oli tehty rikkakasvitorjuntaa glyfosaatilla kesken koulupäivän! Koulua ei saamani tiedon mukaan ollut informoitu asiasta, että varotoimia olisi voitu ottaa käyttöön ja asiaa selvittää etukäteen. Onneksi ja sattumalta välituntivalvoja osui paikalle kesken ruiskutuksen, joten lapset saatiin turvaan. Näin ei voi kaupungilla toimia, vaikka kyse olikin jättiputken torjunnasta! Huoli lasten puolesta on suurta, sillä koululaisilla oli pihan läheisyydessä muun muassa viljelyprojekteja.

Oli tärkeää, että valtuusto hyväksyi yksimielisesti toivomukseni: ”Valtuusto toivoo, että glyfosaatin käytöstä Espoon puistoalueilla luovutaan. ” Tämä päätös on tehtävä kaikissa Suomen kunnissa, ja Turussa se onkin jo tehty! Meidän on suojeltava heikoimpia ja edistettävä luonnollisuutta myrkkyjen sijaan.

2 Comments:

Blogger Tomi said...

Taas aikamoista hätävarjelun liioittelua. Mitään näyttöä glyfosaattin haitoista ei ole, silti se muka pitäisi kieltää.

2:17 ip.  
Blogger Unknown said...

Hyvä juttu tuon myrkyn kieltäminen. Kivetysten välistä voidaan rikkaruoho poistaa kiehuvalla vedellä, jos halutaan. Puistoista ei ole edes tarve niitä poistaa. ei niin pitkään kun on leikkurit olemassa.
Kaikki turha myrkyn kylväminen luontoon on turhaa. Voikukkakin on kukkiessaan kauniin keltainen, ja jos joku ei sitä halua pihalleen, poistakoot rikkaruohon poistajalla. Fiskars Oy on valmistanut vallan mainion laitteen sitä varten.

3:42 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home